Fi

Digi kehittyy asiakas edellä

28.6.2017

Elina Aallolla on takanaan hektiset puoli vuotta Cramon palveluksessa. Viime joulukuussa koko Cramo konsernin verkkosivut uudistuivat. Suomi, Ruotsi, Saksa ja Itävalta lanseerasivat verkkovuokraamo Cramo eCRentin ja muut maat seuraavat perässä. Elina vastaa siitä, että kaikki etenee, kuten pitää.

Elina kehuu, että Cramolla on aidosti todella mainio yhteistyö maiden kanssa ja hyvä draivi viedä asioita eteenpäin.

− Meillä on töissä fiksuja ja sitoutuneita ihmisiä ja minut on otettu heti mukaan organisaatioon. On mahtavaa, että digitaalisuus on myös linjattu jo uudessa Shape & Share -strategiassa yhdeksi painopistealueeksemme. Tunnen, että voin tehdä työtäni rauhassa ja vakaalla pohjalla, hän kiittelee.


Menevä nainen reissaa jatkuvasti Cramomaasta toiseen ja käy erilaisissa toimistotapaamisissa, vaikka hänen vakituinen työpisteensä sijaitsee Vantaalla. Reissaaminen on Elinalle tuttua, sillä hän on työskennellyt konsulttina muun muassa Hollannissa. Siellä hän kehitti itsepalveluportaaleja, jollainen Cramo eCRentkin on.

Digi veti Elinaa puoleensa työvuosien varrella yhä enemmän. Hän sai olla mukana kehittämässä isoja kotimaisia digihankkeita ja verkkosivustouudistuksia muun muassa Nokialle ja Keskolle. Elina vastasi edellisessä työpaikassaan Iittalalla muun muassa 27 maan verkkokaupasta, digitaalisen asiakaskokemuksen kehittämisestä ja myynnin generoinnista.

− Suhtaudun verkkokauppoihin suurella intohimolla ja tilaan kaiken mahdollisen verkosta, hän nauraa.


Cramolle Elinan houkutteli mahdollisuus olla mukana tekemässä perinteisellä alalla isoa, digitaalista läpimurtoa.

− Rakennusalallakin täytyy edetä asiakkaiden käyttäytymisen mukaan, joka on muuttunut koko ajan digitaalisemmaksi. Meidän pitää tarjota asiakkaille mahdollisuus käyttää sellaista palvelukanavaa, joka on heille mieluisin: oli se sitten visiitti vuokraamolla, nopea puhelinsoitto tai vuokraus verkossa, hän perustelee.

Hän kuitenkin toppuuttelee, että toki kaiken ei pidä muuttua digiksi, vaan digitaalisuuden pitäisi aina parantaa palvelun laatua.